MINÄ KUVATAITEILIJANA

En oikein voisi kuvitella itseäni mihinkään muuhun ammattiin kuin kuvataiteilijaksi. Miksi sitten tulevaisuus kuvataiteilijana ahdistaa? Nykypäivän taidemaailma näyttää raa'alta ja ei-houkuttelevalta. En tiedä, haluanko kuulua siihen. Oikeat suhteet tuntuvat vaikuttavan menestymiseen, apurahojen ja näyttelyiden saamiseen. Taiteilijan tulisi olla aktiivinen, jatkuvasti markkinoimassa itseään ja taidettaan ja luomassa suhteita. Kaikki sen kaltainen tuntuu vaikealta ja ahdistavalta. Ymmärrän, että ajan hengen pitäisi jollain lailla näkyä taiteilijan tuotannossa, mutta entä jos ajan henki on vastoin omaa näkemystä? Tuntuu, että menestymiseen taiteilijana on sitä paremmat mahdollisuudet, mitä shokeeraavampaa, rujompaa, riettaampaa ja ahdistavampaa taidetta tekee. Minun taiteentekemiseni pyrkii kauneuden tuottamiseen. En tarkoita, että se olisi ainoa oikea tapa tai ettei rumuutta tai vaikeita asioita saisi kuvata, mutta aika paljon vaikuttaa se, mihin teoksillaan pyrkii ja henki, missä teoksensa tekee. En usko, että monikaan tekee rajua taidetta siksi, että pääsisi pinnalle, mutta joka tapauksessa "kaunis" - mitä se kenellekin sitten tarkoittaakaan - ei tunnu olevan tällä hetkellä kovinkaan muodikasta. Kauneuden luominen kuulostaa tavoitteena helposti lattealta ja teennäiseltä.

Olen tunnustava kristitty taiteilija, vieläpä erittäin konservatiivinen näkemyksiltäni, mikä aiheuttaa suuria vaikeuksia suhtautumisessani taidemaailmaan. On niin monia ajassamme ja siten myös taiteessa muodikkaita ja jopa suotavia asioita, joita en voi hyväksyä. Ongelmia aiheuttaa myös joidenkin uskovien suhtautuminen taiteeseen. Monien mielestä taide on turhaa, eikä sitä tarvita, paitsi jos se kuvaa konkreettisesti Raamatun tapahtumia tai vähintään luontoa. Mielestäni abstraktikin taide voi olla kristillistä. Hans-Eckehard Bahr sanoo kirjassaan Taide ja kristinusko, että olisi mieletöntä käyttää taideteoksen kristillisyyden kriteerinä sen ulkoista tyyliä. Hän myös korostaa, ettei kristillinen aihepiiri tee taideteoksesta automaattisesti kristillistä, kuten ei myöskään profaani aihepiiri epäkristillistä. Omat työni eivät ole luonteeltaan hengellisiä, mutta haluan kuitenkin maalata jokaisen työni Jumalan kunniaksi. Häneltä olen lahjani saanut, ja Hänen kunniakseen minun tulee niitä käyttää, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että minun pitäisi maalata kirkkotaidetta tai raamatullisia aiheita - vaikka en tosin koe sitäkään mitenkään vieraaksi ajatukseksi.

Aloittaessani taidekoulun ajattelin, että minusta tulee vielä jotain, mutta taiteellinen kunnianhimoni tuntuu kadonneen johonkin. Mentyäni naimisiin olen alkanut nähdä vaimon ja äidin roolin kutsumuksenani jopa enemmän kuin taiteilijuuden. En tarkoita, ettenkö voisi olla yhtä aikaa näitä kaikkia, mutta kaikkiin niistä en voi yhtä aikaa panostaa täysillä. Nyt, kun odotamme ensimmäistä lastamme, en tiedä vielä, kuinka paljon voin panostaa taiteen tekemiseen tulevina vuosina. Haaveissani on kotiateljeessa työskentelyn ja lastenhoidon yhdistäminen, mutta tulevaisuus näyttää, miten se onnistuu. En toki halua lopettaa taiteilijan uraani ennen kuin se on edes ehtinyt alkaa, mutta edellä mainituista syistä epätoivoinen jalan tunkeminen taidemaailman ovien väliin ei tunnu kovinkaan houkuttelevalta.

Myös raha-asiat ovat taiteilijan ammatissa vaikea kysymys. Leivän hankkiminen taiteen tekemisellä ei ole helppoa, vaikka siihen satsaisi kaikkensa. Taidetta pitäisi tehdä sisäisestä pakosta, mutta jos haluaa saada siitä elantonsa, pitää miellyttää - niin, ketä? Taiteen eliittiä apurahojen toivossa vai suurta yleisöä taidekauppojen toivossa? Taiteesta ei myöskään saisi monien mielestä pyytää kunnon hintaa, koska taiteen tekemistä ei pidetä työnä siinä määrin kuin esimerkiksi tarjoilemista. Silti urheilijat saavat tienata miljoonia, vaikka heidänkin työnsä on heille mieluista. Jos taiteilija laskuttaisi teoksestaan tuntitaksan kuten vaikkapa autokorjaaja, pidettäisiin sitä varmaan hiukan omituisena. Menestynyt taiteilija voi tietenkin hinnoitella teoksensa niin, että tuntipalkkaakin varmasti kertyy riittävästi. Taiteilijalla on tekniikasta riippuen yleensä myös melkoiset materiaalikulut, mikä osaltaan nostaa teoksen hintaa. Itsellänikään ei tosin ole ollut vielä pitkää aikaa kunnollista käsitystä taidemateriaalien hinnoista, joten en voi tietenkään vaatia sitä myöskään tavalliselta taiteenostajalta. Olen monesti kuullut myös kritiikkiä siitä, että kuvataiteilijat saavat apurahoja. Kaupunkien ja kuntien menestyneille urheilijoilleen antamat tontit ja talot eivät ole herättäneet niin paljon vastustusta, vaikka kuvataiteilijan saamalla apurahalla on, huolimatta siitä, että se useimmiten on määrällisesti paljon pienempi, yleensä taiteilijan rahatilanteelle huomattavasti suurempi merkitys.

Uskon kuitenkin, ettei taiteilijan elämän tarvitse olla ihan näin ankeaa. Itse taiteen tekeminen antaa intoa jatkaa. Taiteilijan ammatti on kaikesta huolimatta se, mitä haluan tehdä. Tässä vaiheessa kaikki mahdollisuudet ovat avoimina, ja tulevaisuus näyttää, mitä tapahtuu. Nyt huokaisen helpotuksesta jätettyäni yhden urakan taakseni ja katson luottavaisesti eteenpäin.



Lähteet