ABSTRAKTISTA MAALAUSTAITEESTA

Henry van de Velde maalasi jo vuonna 1890 teoksen "Abstrakti kompositio". Samoihin aikoihin Maurice Denis sanoi: "...kuva on olennaisesti tiettyyn järjestykseen asetettujen värien peittämä tasopinta." Tässä alettiin lähestyä käsitystä taiteen ei-esittävästä luonteesta. Ensimmäiset abstraktit maalaukset syntyivät virallisesti kuitenkin vasta 1910-luvulla. Taidehistorioitsijat ovat edelleen eri mieltä siitä, kuka teki ensimmäisen täysin abstraktin teoksen. Monet taiteilijat ovat yrittäneet omia itselleen kunnian abstraktin taiteen "keksimisestä". Kasimir Malevitš kertoi maalanneensa "Mustan neliönsä" vuonna 1913, vaikka todellisuudessa se lienee maalattu vasta 1915. Wassily Kandinsky taas kertoi "Ensimmäisen abstraktin akvarellin" syntyneen vuonna 1910, mutta myöhempi tutkimus on osoittanut teoksen kuuluvan vuonna 1913 tehtyihin akvarellisarjoihin. Otso Kantokorpi esittää František Kupkaa todennäköiseksi ensimmäisen puhtaasti abstraktin teoksen - vuodelta 1912 - tekijäksi, vaikka sanookin samaan hengenvetoon, ettei tällaisessa kädenväännössä ole mitään järkeä.

Vuoteen 1915 mennessä monet taiteilijat olivat joka tapauksessa päätyneet kehityksessään pisteeseen, jossa alettiin pyrkiä kohti luonnon malleista riippumatonta taidetta. Abstraktin taiteen piirissä syntyi useita keskenään hyvinkin erilaisia ryhmittymiä ja suuntauksia. Taiteilijan yleväksi tehtäväksi näissä kaikissa tuli kuitenkin luoda taide, joka rakentuisi puhtaista, itsenäisistä muodoista ilman minkäänlaisia yhteyksiä esittävään kuvaamiseen. Robert Delaunay sanoi: "Väri yksin on muoto ja aihe."

Kuten monet muutkin taiteen suuntaukset varsinkin alkuaikoinaan, myös abstraktismi oli varma siitä, että se on ainoa oikea tapa tehdä taidetta. Piet Mondrian sanoikin: "Taide ei ole näkyvän todellisuuden tilapäismuotojen toistamista eikä elämänkuvausta. Se on olevaisuuden perustotuuden ilmaisua, eikä sitä voi tehdä muuten kuin puhtain, plastisin muodoin."Modernismissa puhuttiin alusta lähtien "puhtaasta taiteesta", josta oli "poistettu roskat" eli esittävä aihe, kertova sisältö ja kaikki viittaukset ulkopuoliseen todellisuuteen - teos viittasi vain itseensä ja esitti vain itseään. Teoksessa näkyi maalausprosessi ja taiteilijan läsnäolo. Aiheella ei ollut merkitystä, ja puhuttiinkin taiteesta taiteen vuoksi, l'art pour l'art. Puhdas taide kulminoitui abstraktismissa. Erityisesti yhdysvaltalainen taidekriitikko Clement Greenberg korosti modernismin puhtautta. Hän korosti pinnan merkitystä ja taideteoksen litteyttä, kaksiulotteisuutta. Väline ja materiaali olivat taiteen perusta. Greenbergin mukaan maalaustaide saattoi saavuttaa puhtauden luopumalla muista kuin välineen erityisluonteesta johtuvista tekijöistä. Puhtaan katseen tai havainnon olemassaolo on kuitenkin moneen kertaan kyseenalaistettu. Näkemistä ilman tulkintaa ei voi olla. Havaintojamme ohjaavat aina muistomme, kokemuksemme, tietomme ja maailmankuvamme.

Itse en oikein tiedä, mitä ajatella taiteilijan läsnäolosta teoksessa. Toisaalta taiteilija ei mielestäni voi tehdä teosta, joka ei millään tavoin liity häneen, mutta hän voi kuitenkin etäännyttää itsensä tietyllä tapaa, tehdä siis jotain "ei-itsensä-tyylistä". En myöskään usko, että taideteoksen nähdessään voisi varmuudella sanoa mitään sen syntyprosessista. Jotkut kyselevät kyselemästä päästyään, mitä taiteilija on ajatellut tehdessään jonkun tietyn teoksensa. Mitä merkitystä sillä oikeastaan on? Itse saatan maalatessani ajatella esimerkiksi "pitää muistaa ostaa perunoita", "kylläpä väsyttää", tai jotain muuta yhtä taiteellista, enkä usko sen näkyvän lopputuloksessa.

Abstraktismi ja viime vuosisadan alun modernismi laajemminkin toivat taiteeseen uuden piirteen. Se jakoi ihmiset kahteen joukkoon, niihin, jotka ymmärtävät sitä, ja niihin, jotka eivät ymmärrä. Kuvan katsomisen koodi oli muuttunut. Ihmiset olivat tottuneet katsomaan esittävää kuvaa, ja nyt kuvasta olikin yht'äkkiä kadonnut järki. Greenbergin käsityksen mukaan taide oli oma sfäärinsä, joka ei ollut tarkoitettukaan massojen ymmärrettäväksi. Tämä on mielestäni hieman ristiriitaista, sillä hän sanoi myös: "Anna silmäsi, korvasi, makusi johtaa sinua, älä ajattele liian paljon." Tietenkin hän saattoi kohdistaa nämä sanansa vain sille kultivoituneelle eliitille, joka jo luonnostaan ymmärsi taidetta. Mielestäni taidetta ei välttämättä tarvitsisi niin kovasti yrittääkään ymmärtää, vaan antautua vain taideteoksen valtaan. Sitä paitsi on hyvin vaikeaa ellei mahdotonta mennä sanomaan, kuka on ymmärtänyt tietyn taideteoksen oikein ja kuka väärin - vaikka kriitikoilla tuntuukin usein olevan varma käsitys asiasta. Nykyään taidetta analysoidaan ja siitä kirjoitetaan paljon. Otso Kantokorpi huomauttaakin, että jos taide kerran on puhdasta, on outoa, että sitä pitää selittää niin paljon.

Esittävän ja ei-esittävän teoksen välille on usein vaikea vetää rajaa. Usein käsitys siitä, onko teos abstrakti vai ei, lienee kiinni lähinnä taiteilijan omasta näkemyksestä. Monet omat maalaukseni ovat tällaisia puoliabstrakteja teoksia. Mielestäni teoksen nimeäminen vaikuttaa hyvinkin ratkaisevasti siihen, mielletäänkö teos esittäväksi vai ei-esittäväksi. Jos teoksessa on joitain todellisuudesta muistuttavia elementtejä, mutta nimi kertoo jostakin aivan muusta, nämä elementit sivuutetaan, kun taas etäisesti maisemaa muistuttavan teoksen nimeäminen maisemaksi ohjaa katsettamme näkemään siinä maiseman. Omia lopputyömaalauksiani olen maalannut ajattelematta, että ne esittäisivät jotain, joten pidän niitä abstrakteina, vaikka niissä saattaakin nähdä esimerkiksi kasviaiheita.



Tieni taiteilijaksi