JÄLJITTELYSTÄ

Vuonna 1747 Charles Batteux määritteli teoksessaan Les beaux arts réduits à un même principe taiteen seuraavasti: "Taiteet perustuvat jäljittelyyn. Tämän jäljittelyn kohteena on kaunis luonto sellaisena kuin henki sen inspiraation tilassa esittää." Batteux'lle taiteiden keskeinen tarkoitus oli tuottaa mielihyvää. Hänelle kaikki se, mistä kauneimmat jäljittelyt muodostetaan, oli luonnossa. Näistä luonnon aineksista taiteilija loi inspiraation vallassa kokonaisuuden, jonka tuloksena oli taideteos. Yksi suuren Ensyklopedian vuoden 1751 laitoksen toimittajista, Jean le Rond D'Alembert, katsoi taiteen eroavan muista vapaista oppiaineista siinä, että sen päämäärä on mielihyvä ja että se perustuu luomiseen. Myös D'Alembert korosti jäljittelyä taiteen keskeisenä perustana. Luonnon lisäksi myös vanhojen mestarien teoksia jäljiteltiin, eikä sitä pidetty mitenkään paheksuttavana toisin kuin nykyään. Friedrich Hegelin mukaan taiteen päämäärä ei kuitenkaan voinut olla jäljittelyssä, koska se olisi johtanut ainoastaan taidonnäytteisiin eikä taideteoksiin. Vaikka jäljittely alkoikin vähitellen väistyä luomisen ja ilmaisemisen tieltä, se oli edelleen sekä taidefilosofien ja klassisten auktoriteettien että kriitikoiden hyväksymä toimintatapa. Siksipä ensimmäiset impressionistiset teokset 1800-luvulla, kubistiset 1900-luvun alussa ja lopulta täysin abstraktit maalaukset saivat niin tyrmäävän kritiikin.

Abstraktin kuvataiteen nousu antoi pakottavan sysäyksen pohtia taiteen olemusta uudelleen. Brittiläinen teoreetikko ja kriitikko Clive Bell kritisoi jäljittelyteoriaa ja sanoi esittävyyden ja näköisyyden olevan yhdentekeviä asioita teoksen taiteellisuuden kannalta. Bellin mukaan taiteen erottaa ei-taiteesta taideteoksesta löytyvä "merkitsevä muoto", joka herättää erityisen tunteen. Kuitenkin on paljon teoksia, jotka eivät näytä ilmaisevan mitään tiettyä tunnetta, eikä kaikkien taiteilijoiden tarkoituskaan ole niitä herättää. Ei kai tällaisia teoksia voida sillä perusteella jättää taiteen ulkopuolelle?

Kulttuurinen ilmapiiri muuttuu koko ajan, ja siksi eri aikoina eri asiat on hyväksytty taiteen piiriin. Nykyään oma näkemys on tärkeä asia. Ajan henki ei sanele tiukkoja normeja teosten muodolle tai toteutustavalle. Oikeastaan mikä tahansa voi olla taidetta. Kyse tuntuu olevan aika pitkälti siitä, että se laitetaan esille johonkin "taiteenesittelytilaan", nimetään se taiteeksi, sen tekijä tiedetään taiteilijaksi ja/tai se saa taidemaailman hyväksynnän. Nyt pitäisi vain pystyä olemaan riittävän omaperäinen, erikoinen ja ennakkoluuloton. Erikoisuuden tavoittelu johtaa kuitenkin helposti siihen, ettei missään erikoisessa olekaan enää mitään erikoista. Sitä paitsi oikeastaan kaikki on jo keksitty. Tuntuu kauhealta nähdä jossain teos, jossa on jotain samaa kuin omassa teoksessa. Sitten sitä miettii, onko voinut nähdä tuon teoksen jossain ja alitajuisesti jäljitellyt sitä, vai vain saanut samanlaisen idean samaan aikaan.


(Ir)rationaalisuus taiteentekemisessä