LOPPUTYÖPROSESSISTA

Ajatus lopputyön tekemisen vääjäämättömyydestä iskeytyi päähäni vuosi sitten keväällä. Tuntui siltä, että kesän aikana olisi pakko saada idea, että voisi heti koulun alkaessa syksyllä alkaa maalaamisen valmiiden luonnosten mukaan. Alkukesällä jaksoin vielä stressata asiasta, mutta sitten unohdin sen kokonaan. Syksyllä koulun alkaessa sain heti ensimmäisellä viikolla idean, vieläpä mielestäni hyvän sellaisen.

Alkuperäinen ajatukseni oli hieman erilainen kuin lopullinen työ. Tarkoitukseni oli kuvata avioliittoa ja siinä esiintyviä erilaisia tunnetiloja eri asentojen kautta. Halusin maalata asennot ääriviivapiirroksina abstraktien maalausten päälle. Minun piti alun perin maalata vain yksityiskohtia kehoista niin, että nekin muistuttaisivat abstrakteja viivoja. En vain ollut tajunnut, ettei alkuperäinen ideani silloin toteutuisi: asennosta ei saisi kokonaiskäsitystä, eikä näin ollen myöskään kuvattu tunnetila välittyisi katsojalle. En halunnut kuitenkaan maalata kokonaisia vartaloita. Tämän tajuttuani päätin ainakin toistaiseksi luopua asentoideasta.

Tein puuväreillä luonnoksia "taustoista", mutta se ei tuntunut sujuvan. Jotta en tuhoaisi kallisarvoisia maalauspohjiani, päätin ensiksi tehdä koemaalauksia akryylilla paperille. Maalasin ajattelematta, mitä siitä syntyisi. Huomasin, ettei luonnosten teko ole välttämättä minua varten, jotenkin se pitää tekemisen perin jäykkänä. Mielikuvitukseni pääsi paremmin toimimaan, kun vain ryhdyin maalaamaan. Viimein uskalsin alkaa maalata oikeille maalauspohjille. Lokakuun aikana maalasin kuusitoista pikku teosta. En olisi uskonut kaiken sujuvan niin helposti ja nopeasti. Töitä vain syntyi kuin itsestään, ja ennen kaikkea nautin siitä! Työt näyttivät valmiilta, enkä olisi voinut maalata niihin enää mitään, joten luovuin lopullisesti figuureista. Alkuperäinen aiheeni olisi edelleen mielestäni ollut hyvä, mutta en tiennyt, miten olisin toteuttanut sen. "Maalaaminen ilman järkeä" tuntui hyvältä, mutta hieman minua häiritsi se, että en oikeastaan tiennyt, mitä työni kuvasivat. En siis tiennyt, teenkö kuvia avioliitosta vai makkarakeitosta. Lopputyönohjaajani ehdotti, että ajattelisin tiettyjä tunnetiloja ja pyrkisin maalaamaan niitä, mutta tunsin, että minun on vain maalattava ja katsottava, mitä siitä syntyy.

Jossain vaiheessa syksyä intoni laantui, enkä saanut mitään aikaan. Noihin aikoihin olin pitkään huonovointinen ja jatkuvasti hyvin väsynyt. Pian syykin selvisi, kun sain tietää olevani raskaana. Tieto vähensi maalausinnostustani entisestään. En oikein tiennyt, mitä olisi turvallista tehdä ja mitä ei. Myös työskentelytilamme Autotalolla olivat huolenaiheena. Olimme muiden oppilaiden kanssa miettineet niiden turvallisuutta syksystä alkaen johtuen pahasta hajusta, vesivahinkojäljistä ja monilla esiintyneestä päänsärystä, ja nyt olin tietenkin entistä huolestuneempi. Tiloissa ei ollut kunnon ilmastointia, ja vaikka en itse käytäkään liuottimia, olisin joutunut alttiiksi muiden käyttämille aineille. Lopetin työskentelyn lähes kokonaan.

Joulukuussa Autotalolla kävi työsuojelupiirin tarkastaja, joka sanoi tilojen olevan sopimattomat työskentelyyn ja kehotti minua olemaan poissa tiloista. Lopetin työskentelyn Autotalolla ja neuvottelin koululla mahdollisuudesta uusiin työtiloihin tai mahdollisesta kotityöskentelyluvasta. Ajattelin, että voisi olla järkevintä tehdä lopputyö kotona, aloin nimittäin olla koko ajan selkäkipuisempi ja väsyneempi, enkä jaksanut enää työskennellä pitkiä aikoja kerrallaan. Kotityöskentelyluvan saamisesta tuli paljon pitempi ja hermojaraastavampi prosessi, kuin olisin voinut kuvitella. Lopulta kuitenkin sain luvan helmikuussa.

Maaliskuussa muutimme, ja sain oman työhuoneen. Olin ollut maalaamisen aloittamisesta stressaantunut, koska en voinut olla varma, että se sujuisi samalla lailla itsestään kuin syksyllä. Aikaa oli vain pari kuukautta. Huoli oli kuitenkin turha. Minulla oli hyvä motivaatio. Työhuoneessani oli hyvä työskennellä, tilaa ja valoa oli riittävästi, pystyin tuulettamaan, vesipiste oli lähellä, eikä nenääni kantautunut mistään tärpättikatkuja. Pystyin lepäämään koska tahansa tarpeen vaatiessa, eli aika usein. Työskentely sujui taas mukavasti. Yksi suuri ongelma kuitenkin ilmaantui: osa maalauspohjista alkoi halkeilla ja osassa kangas löystyi. Olin tehnyt pohjat erityisen huolellisesti, enkä voinut ymmärtää, mikä oli mennyt vikaan. Joillain muillakin oli ilmennyt samanlaista, ja lopputyönohjaajani epäili sen johtuvan viallisesta jänisliimasta, koska syksyllä muuten samoilla aineilla pohjustetut kankaat olivat täysin kunnossa. Kankaan löysyys ei juurikaan näy töissä, mutta halkeilu on muutamassa työssä häiritsevää. Yhdessä työssä käytin halkeilua hyödykseni. Oikeastaan ainoa maalaamiseen liittyvä asia, jota en raskauteni takia voinut tehdä, oli väli- ja loppuvernissan käyttö. Se häiritsi jonkin verran ohuiden päällekkäisten kerrosten maalaamista, mutta loppuvernissan voin sivellä töiden suojaksi myöhemminkin.

Teosteni värimaailma muuttui jonkin verran pakollisen tauon aikana. Kun syksyllä olin maalannut pääasiassa kirkkailla väreillä, tuli keväällä mukaan myös vaaleita, pastellisia sävyjä. Ehkä kevään valo vaikutti asiaan. Työhuoneeseeni suorastaan tulvii aurinkoisena päivänä valoa. Luonteeni mukaisesti ja käytännön ongelmista kuten paikanvaihdoksesta sekä raskauden aiheuttamasta työtehon laskusta johtuen minulle tuli lopussa melkoinen kiire, mutta sain kuin sainkin kaiken valmiiksi ajallaan. Mielenkiintoinen yksityiskohta maalausprosessissa oli, että loppuaikana, kun selkäkipujen takia heräilin monta kertaa yössä, sain öisin mielestäni huikeita visioita teoksista, mutta en koskaan jaksanut nousta sängystä laittamaan niitä ylös. Aamulla sitten yritin miettiä kuumeisesti, mitä olin keksinyt, useimmiten laihoin tuloksin.

Kevätpuolella, kun olin saanut maalattua suurimman osan töistä, aloin miettiä niille nimiä. Yllätyksekseni mieleeni tuli automaattisesti avioliittoomme liittyviä ajatuksia ja sanoja. Oli täysin ilmeistä, että maalaukseni kuvasivat avioliittoa. Näköjään olin siis kuitenkin alitajuisesti ajatellut maalatessani suhdettamme!


Kauneudesta